Monien vuosien ajan tutkin kirjailija Kostantínos Hatzópoulosta. Luin ensimmäisen kerran hänen teoksiaan vuonna 2011 Ateenan yliopiston nykykreikkalaisen kirjallisuuden luentojen yhteydessä. Professori Erasmía Stavropoúlou oli mielissään saadessaan suomalaisen opiskelijan luennoilleen, sillä hän sai tilaisuuden tutkituttaa Hatzópouloksen yhteyttä Suomeen ja tämän suomalaisen vaimon tarinaa. Kun myöhemmin vierailin Suomen Ateenan-instituutissa, sain tietää, että instituutilla työskentelevä kääntäjä Maria Martzoúkou oli jo perehtynyt aiheeseen. Näin alkoi siis monen tahon yhteistyö, jonka johdosta suomensin suomalaisen Sanny Häggman-Hatzópouloksen muistelmat kreikasta suomeksi ja valitsin pro gradu -tutkielmani aiheeksi Kostantínos Hatzópouloksen teoksiin liittyvän teeman. Aloitan siis blogini hänen esittelyllään:
Kuva: Kansikuva kirjassa Κωσταντίνος Χατζόπουλος, ο πρωτοπόρος, Τ. Καρβέλης, Εκδόσεις Σοκόλη, 1998
Konstantínos Hatzópoulos
Konstantínos Hatzópoulos syntyi vuonna 1868 Agríniossa. Hän opiskeli Ateenan oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja valmistui asianajajaksi. Hän työskenteli lakimiehenä kuitenkin vain vähän aikaa, kunnes hän vuonna 1897 osallistui Kreikan ja Turkin väliseen sotaan reservin upseerina. Tämän jälkeen hän omistautui kirjallisuudelle. Hän käänsi paljon teoksia ja näytelmiä ansaitakseen palkkansa kirjailijan työllä. Hän julkaisi vuosina 1898 ja 1899 kaksi runokokoelmaa. Myöhemmin Hatzópoulos muutti Saksaan ja opiskeli sekä Münchenissä, Dresdenissä että Leipzigissä. Hän oli kiinnostunut pohjoisten kansojen kirjallisuudesta ja runoudesta. Hän jatkoi käännöstöitään ja lähetti valmiit näytelmät ja teokset lukijoille Kreikkaan. Hän meni Saksan Dresdenissä naimisiin suomalaisen taidemaalarin Sanny Häggmanin (1872–1952) kanssa. He viettivät häät sekä Helsingissä että Ateenassa, ja jäivät myöhemmin asumaan Kreikkaan. Heille syntyi tytär Sénta-Eléni vuonna 1902. He asuivat Kreikassa muutaman vuoden ja palasivat Saksaan vuonna 1906. Saksassa Hatzópoulos siirtyi runoudesta proosaan. Hatzópoulos muutti perheineen takaisin Kreikkaan vuonna 1914, jolloin Balkanin sota syttyi, sillä he eivät olleet varmoja, pystyisivätkö he enää myöhemmin palaamaan naapurimaissa vallitsevan poliittisen tilanteen vuoksi. Kreikassa hän julkaisi aiemmin kirjoittamiaan novelleja ja kertomuksia. Hän matkusti myöhemmin Saksaan perheensä kanssa hakemaan sinne jääneitä tavaroitaan vuonna 1920, mutta ei selvinnyt laivamatkasta ja menehtyi 46-vuotiaana.
Hatzópouloksen ura kirjailijana nivoutuu vahvasti Kreikan tilanteeseen ja vuosisadan vaihteen murrokseen taiteissa.
1800-luvun alussa Kreikka oli vielä Turkin Ottomaanien hallinnassa. Itsenäisyystaistelut käytiin vuosina 1821-1829 ja Kreikan valtio tunnistettiin Lontoossa vuonna 1830. Tästä lähtien maassa viljeltiin ajatusta Suurta ajatusta (Μεγάλη Ιδέα), nuoren valtakunnan rajojen ulkopuolelle jääneen kreikkalaisväestön liittämisestä isänmaahan. Kreikka laajenikin useaan otteeseen eri ilmansuuntiin, kun siihen liitettiin Epeiroksen, Thessalían ja Traakian alueet sekä Joonian, Kreetan ja Dodekanisian saariryhmät 1864-1947. Suuri ajatus ei kuitenkaan toteutunut, sillä Kreikka ei päässyt laajentumaan nykyisen Turkin puolelle ja valtaamaan takaisin Istanbulin (kreikkalaisittain Konstantinopoli) ja Izmirin (Smyrna) alueita. Vuosisadan vaihteessa kreikkalaiset kokivat monia muutoksia. Vuonna 1983 avattiin antiikin ajoista lähtien suunniteltu Korintin kanava, rautateitä vedettiin Pireuksesta aina Lárissaan saakka, teollisuus kehittyi vauhdikkaasti ja kaupungistuminen kiihtyi. Tämän seurauksesta myös itsenäiset ammatit lisääntyivät. Kreikka alkoi valmistautua sotaan ja päätyi odottamatta konkurssiin. Neljä vuotta myöhemmin käytiin Kreikan ja Turkin välinen sota, jonka häviäminen osoitti Kreikan poliittisen järjestelmän heikkouden ja johti Turkin kreikkalaisten siirtolaisuuteen nykyisen Kreikan alueella.
Kreikan virallinen kieli oli katharévusa vuoteen 1976 saakka. Se oli antiikin kreikan kielestä kehitetty keinotekoinen kieli, jota vain koulutetut ihmiset osasivat lukea ja kirjoittaa. Kansankieli, dimotikí, oli käytössä vain puheessa, ja näin Kreikassa 1800-luvulla puhuttiin ja kirjoitettiin eri kieltä. Vuosisadan lopulla ilmestyivät kuitenkin ensimmäiset kansankieliset kirjat, mm. käännös Emile Zolan Nanasta. (Nykykreikankielisen kirjallisuuden alkuvaiheista käydään edelleen keskustelua, ja tulen palaamaan aiheeseen tulevissa kirjoituksissa.) 1930-luvulla kansankieltä alettiin opettaa kouluissa katharévusan rinnalla.
Vuosina 1880-1920 Kreikassa kirjoitettiin kirjallisuutta, joka keskittyi kuvaamaan elämää pienissä kylissä ja kaupungeissa tuoden esille maaseudun ihanteellisen ja moraalisesti vakaan elämänmuodon. Pian naturalismin vaikutteet kuitenkin saapuivat maahan ja kirjoituksissa alettiin kuvata myös maaseudun elämän raakuutta ja ihmisten epäoikeudenmukaisuutta.
Aléksandros Papadiamántis (Αλέξανδρος Παπαδιαμάντης 1851-1911) oli yksi ensimmäisistä, joka alkoi kirjoittaa realistisempia kuvauksia maaseudun myös rappiollisesta elämästä. Hänen teoksensa Fónissa (Η Φόνισσα 1903) kertoo vanhasta naisesta, joka surmaa pieniä tyttölapsia, jotta he eivät joutuisi kärsimään samanlaisesta onnettomasta elämästä kuin hän itse. Papadiamántis kirjoitti teoksensa katharévusan kielellä.
Andréas Karkavítsas (Ανδρέας Καρκαβίτσας 1865-1922) oli toinen Kreikan merkittävistä naturalistisen kansallisromantiikan edustajista. Hän kuvasi teoksessaan Zitiános (Ο Ζητιάνος, Kerjäläinen) kylää, jonka kaikki asukkaat saivat toimeentulonsa kasvattamalla fyysisesti epämuodostuneita lapsia, joita he vuokrasivat kerjäläisiksi kaupunkeihin. Karkavítsas toimi aikansa Kreikassa kuten Dickens Englannissa kirjoittaen väkevää yhteiskuntakritiikkiä.
Keskustelun aiheeksi nousi 1800-luvun lopulla myös naisten asema kreikkalaisessa yhteiskunnassa. Kontantínos Hatzópoulos sekä Kontantinos Theotókis (Κωνσταντίνος Θεοτόκης 1872-1923) puhuivat ensimmäisten joukossa naisten aseman parantamisesta. Tämä näkyy myös heidän teostensa teemoissa. He olivat nähneet paljon Eurooppaa ja saaneet vaikutteita matkoiltaan. Heidän moderniin naiskuvaansa vaikutti varmasti kummankin yksityiselämä, Hatzópouloksen suomalainen vaimo (taidemaalari Sanny Häggman) ja Theotókiksen itävaltalainen vaimo (paronitar Ernestine von Mallowitz). Suomessa naiset saivat äänioikeuden jo 1906, Kreikassa vasta 1952. Molemmat kirjailijat olivat myös sosialismin kannattajia, mikä varmasti tuki heidän näkemystään naisten yhteiskunnallisesta asemasta.
Vuosisadan vaihteessa eri kirjallisuuden suuntauksia saatiin lisää Euroopasta. Parnassianismi, sekä muodon että aiheen kannalta kurinalainen romanttisen tyylisuunnan muoto, tuli Kreikkaan, kuten myös vähemmän todellisuuden kuvaamiseen keskittynyt symbolismi. Raakaan naturalismiin väsyneet kirjailijat kiinnittivät huomionsa nyt kielen musiikkiin. Kreikkalaista symboliikkaa leimasivat juuri melodisuus mutta toisaalta myös melankolia. Samaan aikaan myös nietzscheläisyys ja sosialismi alkoivat saada jalansijaa.
Juuri Konstantínos Hatzópoulos välitti monet näistä vaikutteista Kreikkaan. Hänen perustamansa lehti Téhni (Η Τέχνη, Taide) oli ensimmäinen kansankielinen kirjallisuuslehti. Se ilmestyi tosin vain kahden vuoden ajan 1898-1899, mutta osui maan kirjallisuuden historian murroskohtaan ja toi uusia tuulia jo valmiiksi muutosta kaipaaville kreikkalaiskirjailijoille ja lukijoille. Samalla Téhni oli Hatzópoulosille itselleen väylä tehdä tunnetuksi kääntämäänsä eurooppalaista kirjallisuutta (Hatzópoulosin käännöksistä ks. Helikon 2/2010, 33-34). Hänen tuotteliaisuutensa ja aktiivisuutensa sekä kielipolitiikan että päivänpolitiikankin alalla veivät Kreikkaa kehityksessä eteenpäin. Kirjailijana Hatzópoulos ei ollut jonkin tietyn tyylilajin edustaja, vaan jatkoi etsimistä koko elämänsä ajan. Tämä näkyy hänen tuotannossaan, joka kulkee symbolistisesta runoudesta naturalistiseen proosaan ja johtaa lopulta Kreikan ensimmäiseen puhtaasti symboliseen proosateokseen Fthinóporo (Το φθινόπωρο, Syksy) vuonna 1917.
Yhteys suomalaiseen taiteeseen
María Martzoúkoun tutkimuksen perusteella ensimmäiset suomalaisen kirjallisuuden käännökset kreikan kielelle julkaistiin vain lyhyen aikaa (1902-1903) ilmestyneessä Diónysos-kirjallisuuslehdessä. Sitä toimitti yhdessä Giánnis Kampísiksen (Γιάννης Καμπύσης 1872–1923) kanssa Kontantínos Hatzópuloksen veli Dimítrios (Mítsos) Hatzópoulos (Μήτσος Χατζόπουλος 1872–1936). Lehden ensimmäisessä numerossa julkaistiin Kalevalan 41. ja 42. laulusta poimittu 74 säkeen kokonaisuus ilman kääntäjän nimeä. Allekirjoituksena on kuitenkin kaksi tähteä, mikä tarkoitti Pétros Vasilikósta. Vasilikós oli Konstantínos Hatzópuloksen salanimi.
Teksti, jonka epäillään myös olleen Hatzópouloksen kädenjälkeä, oli vuonna 1901 samassa lehdessä julkaistu Juhani Ahon novelli Lastuja. Sen loppuhuomautuksena oli ”kääntänyt suomesta S.”. Martzoúkou on esittänyt mahdollisuuden, että tämä ”S.” viittaisi Hatzópouloksen vaimoon Sanny Häggmaniin. Hatzópoulos ei tiettävästi osannut suomea, mutta myöskään Sanny ei olisi ehtinyt oppia tarpeeksi kreikkaa suoriutuakseen näin haastavasta käännöstehtävästä. Todennäköisintä onkin, että käännös tehtiin yhteistyöllä, Sannyn kääntäessä suomenkielisen tekstin saksaksi ja Konstantínoksen luodessa siitä kreikankielisen novellin.
Toisessa kirjallisuuslehdessä Numás (Νουμάς) julkaistiin vuonna 1910 (nro 405, s. 98) Eino Leinon runo Tumma nimellä O Άμοιρος. Κääntäjänä oli Hatzópoulos. Sanny Häggman kertoo muistelmissaan, että Hatzópoulos tapasi Eino Leinon kesällä 1907 heidän toisen Suomen-matkansa aikana. Sanny kirjoittaa muistelmissaan myös, että Hatzópoulos oli ollut erittäin kiinnostunut Leinosta runoilijana, ja että he olivat keskustelleet pitkään omasta runoudestaan.
On erityisen kiinnostavaa huomata, miten paljon yhtäläisyyksiä Hatzópouloksen ja Leinon toiminnassa ja aatemaailmassa oli. Leino kuului vuonna 1889 perustettuun nuorsuomalaisten Päivälehteen, joka ajoi äänioikeusuudistusta ja poliittisten oikeuksien laajentamista, sekä vastusti ahdasmielistä kielinationalismia ja kirkollis-konservatismia. Yksi lehden perustajista oli myös Juhani Aho, jonka novellin Lastuja Hatzópoulos käänsi kreikaksi. Hatzópoulos ja Aho eivät olleet kuitenkaan minkään lähteen perusteella tavanneet toisiaan. Vuoteen 1907 mennessä Leino oli jo julkaissut Helkavirret (1903) sekä Talviyön ja siihen sisältyvän Nocturnen (1905).
Lisää Suomessa vierailleista kreikkalaisista ja Kreikassa matkanneista suomalaisista voi lukea Suomen Ateenan-instituutin ystävien lehdestä Helikon. Suomen Ateenan-instituutti on jo pitkään johtanut hanketta, jonka tavoite on julkaista maiden väliset kokemukset kokonaisuutena.
https://www.facebook.com/FinnishInstituteAthens/
Lähteet:
Karvélis, Tákis: Κωσταντίνος Χατζόπουλος, ο πρωτοπόρος, Εκδόσεις Σοκόλη, 1998
Martzoúkou, María: Suomalainen kirjallisuus Kreikassa 1901-1956, Helikon 2/2010
Pulkkinen, Riikka: Konstantínos Hatzópoulos, Helikon 2/2013
Vitti, Mario: Ιστορία της νεοελληνικής λογοτεχνίας, Εκδόσεις Οδυσσέας, 2008
Nykykreikkalaista kirjallisuutta 