Pétros Márkaris
Kirjailija Pétros Márkaris syntyi Istanbulissa vuonna 1937. Hän opiskeli taloustieteitä Itävallassa ja muutti pysyvästi Ateenaan vuonna 1964. Vuonna 1995 julkaistiin hänen ensimmäinen rikosromaaninsa ”Murha myöhäisuutisissa” (Νυχτερινό δελτίο). Hänen romaaninsa päähenkilö Kóstas Harítos pääsi heti yleisön suosioon Kreikassa. Pétros Márkariksen kirjoja on käännetty neljälletoista kielelle ja niitä myydään kahdessakymmenessä maassa.
Murha myöhäisuutisissa (Νυχτερινό Δελτίο, 1995)
Kirja on ensimmäinen, missä Márkariksen luoma rikoskomisario Kóstas Harítos esiintyy. Harítos on tavallinen keski-ikäinen kreikkalainen mies, ja Ateena ja sen nykytila on kuvattu hänen näkökulmastaan purevan sarkastisesti. Kirja esittelee lukijalle myös Harítoksen perheen kreikkalaisine iloineen ja suruineen.
Juoni kehittyy aina viimeisille sivuille saakka. Aluksi Harítoksella on tutkittavanaan merkityksettömältä vaikuttava murha, mutta hän saa kuuluisalta toimittajalta vihjeen, että siihen liittyy mahdollisesti jotain muutakin. Sama toimittaja kuitenkin murhataan ennen kuin kuin ehtii tehdä kohupaljastustaan televisiossa. Näin Harítoksen eteen alkaa kehkeytyä poliisin ja median suhteesta, Kreikan korruptoituneesta järjestelmästä ja Albanian rajojen avautumisen seurauksista koostuva vyyhti, jota selvitellessä hän on menettää työpaikkansa. Nihterinó Deltío -romaanista tehtiin tv-sarja Kreikassa vuonna 1998.
Pétros Márkarisin rikoskomisaario Harítos, kovaksikeitettyjen (hard-boiled) ja sentimentaalisten dekkareiden arkinen sankari
Koen Pétros Márkarisin teoksen The Late-Night News kovaksikeitettynä dekkarina, jossa kulkee mukana piilotettu sentimentaalinen tarina. Ajatus näiden kahden tarinatyypin yhdistymisestä kovaksikeitetyissä etsiväkertomuksissa on Leonard Cassuton. Lainaan hänen teostaan Hard-Boiled Sentimentality, The Secret History of American Crime Stories.
Kovaksikeitetyn dekkarin voidaan nähdä kehittyneen nykyiseen muotoonsa Yhdysvalloissa 1920–30 -luvuilla. Sen päähenkilö on usein kova ja lakoninen mies, joka on joko yksityisetsivä tai amatööri, joka yrittää sopeutua välinpitämättömään maailmaan ja luo ympäröivään korruptoituneeseen moraaliin yhteensopivan käyttäytymistyylin löytääkseen suuntansa. Hänen toimiaan värittävät itsesuojelu ja nihilistinen velvollisuudentunne siitä, että ”jokaisen kuuluu tehdä jotain”.[1]
Tyypillisesti kovaksikeitetyn dekkarin piirteiksi on luettu 1) juoni, joka sisältää mysteerin, 2) tausta amerikkalaisessa naturalismissa, missä deterministiset voimat määräävät toivottomien yksilöiden kohtalon, 3) tyylit ja teemat, joiden esimerkkinä voidaan nähdä Ernest Hemingway: pelkistetty, pidättyvä tyyli ja keskittyminen miehiin ja miehisyyteen.[2]
Cassuton mukaan kovaksikeitettyjen rikosromaanien etsivä on uudenlainen kova mies, joka on kuitenkin ajan kuluessa pehmennyt pehmenemistään. Hän viettää yhä enemmän aikaa myös kotonaan.[3] Cassuto pyrkiikin teoksessaan todistamaan, että jokaisen rikoskertomuksen sisällä onkin sentimentaalinen kertomus, joka yrittää päästä esiin. Hänen mukaansa kaikki kovaksikeitetyt rikosromaanit ammentavat perheen tunne-elämää 1800-luvun mallista, joka on vaikuttanut genren kehitykseen aivan alkumetreiltä meidän päiviimme saakka.
Kovaksikeitetty rikoskirjallisuus ja sentimentalismi vaativat siis perustakseen sekä perheideologian että sitä ympäröivän kapitalistisen maailman, jota tutkia ja kritisoida. Molemmat asettavat kodin arvojen keskiöön, markkinataloutta vastaan, tiedostaen kuitenkin, että ne eivät ole erotettuja toisistaan. Miesten ja naisten maailman puolestaan on ideologisesti hyvin selkeästi erotettu.[4]
Pétros Márkarisin salapoliisiromaaneissa rikoksia tutkii rikoskomisario Kóstas Harítos. Hän on hyvin arkipäiväinen kreikkalainen keski-ikäinen mies, joka on töissä Ateenan poliisin rikostentorjuntayksikössä. Hänen yksikkönsä johtajana toimii Gíkas, jonka toimintaa hän seuraa kriittisesti, mutta jota kohtaan hän kokee pelonsekaista kunnioitusta. Hän ei halua menettää työpaikkaansa, vaikka kokisi työtehtävät nurinkurisina ja työolot epäreiluina. Hän on omalla tavallaan lannistettu etsivä.
Siksi johtaja halusi minut nyt puheilleen. Hän halusi tietää, miten tutkimus oli edennyt. Eikä Thanásis ollut tuonut minulle aamiaista, koska ajatteli minun heti johtajan kutsun kuullessani juoksevan yläkertaan ja jättävän sivuun kaiken vähemmän tärkeän.
«Sinun työsi on tuoda minulle kahvi ja kroissantti. Sen, milloin näen johtajan, päätän minä», sanon hänelle vihaisena ja istun syvemmälle nojatuoliini osoittaakseni, ettei minulla ollut aikomustakaan liikahtaa toimistosta koko aamuna.
Hymy katoaa hetkessä hänen huuliltaan. Koko hänen varmuutensa haihtuu. «Kyllä vain», hän saa sanottua.
«Ja olet vieläkin täällä?»
Hän kääntyy kannoillaan ja juoksee ulos toimistosta. Odotan minuutin ja nousen ylös mennäkseni johtajan puheille. Thanásis voisi ihan helposti kannella siitä, että hän oli välittänyt johtajan viestin enkä minä en ollut reagoinut siihen mitenkään. Johtajalla on aina näppinsä pelissä, etkä voi koskaan tietää, mitä hän pystyy sinulle tekemään. Ja kun on vielä vaikea ihminenkin.[5]
Harítos etsivänä parodioi klassisia etsivähahmoja: hän saattaa matkalla rikospaikalle juuttua iltapäiväruuhkaan ja hikoilla vanhassa Fiat 131 Mirafiorissaan, kiroilla ja riidellä vaimonsa kanssa puhelimessa. Hänen arkipäivän murheensa on se, antaako hän vaimolleen rahaa kalliisiin kenkiin vai ei. Toisaalta teoksesta on karsittu kaikki romantiikka, toisaalta juuri Harítosin arkipäiväisyys tekee hänestä sympaattisen hahmon. Teoksesta paistaa ajatus siitä, että ennen niin sankarillisten etsivien toimenkuva on nykyisissä metropoleissa ja korruption kukoistuksessa tullut mahdottomaksi. Aiemmat sankarit hikoilevat suurkaupungin helteessä ja yrittävät saada ruuhkaa ohjaavan liikennepoliisin tekemään heille tietä.
Myös henkilöiden nimistä loistaa Márkarisin kylvämä parodia: antiikin kreikankielinen sana χάρις [háris] tarkoittaa sekä miellyttävää ulkomuotoa, valloittavuutta, että toisaalta palvelusta. Χαρίτος [harítos] on antiikin kreikassa tämän genetiivi. Tällaisia piirteitä hän ei varsinaisesti esitä lukijalle; ilman parodista tulkintatapaa kyseessä onkin nöyrä yhteiskunnan palvelija.
Juuri Márkarisin kuvailema yhteiskunta ja Ateena ovat parodian kohteena. Teoksessa To nihterinó deltío (Το Νυχτερινό δελτίο 1995) Harítos yrittää saada selvää lapsikauppaan liittyvästä rikosvyyhdestä televisiokanavan johtajien ja reporttereiden armoilla. Tätä seuraavassa teoksessa Ámina zónis (Άμυνα ζώνης 1998) murhan taustalta paljastuu jalkapallojoukkueen taustalla toimivat lahjontakoneistot ja rahanpesu. Teoksessa O Tse aftoktonise (Ο Τσε αυτοκτόνησε 2003) tarina keskittyy äärioikeistolaiseen järjestöön ja yhteiskunnalliseen salaisuuksien vyyhteen. Vasikós métohos (Βασικός μέτοχος 2006) puolestaan keskittyy terrorismiin, nykyaikaiseen merirosvouteen, kansanmurhiin ja median vastustamiseen. Paliá, polí paliá (Παλιά, πολύ παλιά 2008) sijoittuu Istanbuliin, mihin Harítos päätyy kansainvälisen rikosvyyhden kautta. Hänen kolme viimeisintä teostaan käsittelevät Kreikan talouskriisiä; Psomí, pedía, elefthería (Ψωμί, παιδεία, ελευθερία), Peréosi (Περαίωση) ja Liksipróthesma dánia (Ληξιπρόθεσμα δάνεια).
Kaikista teoksista heijastuu yhteiskunnan valheellisuus ja monimutkaisuus. Erityisen perinteinen kreikkalainen mies yrittää saada tehtyä palkkatyönsä samalla, kun kaikki yhteiskunnan osa-alueet yrittävät vaikeuttaa sitä. Hän joutuu uhkailujen kohteeksi niin median puolelta kuin hämärien järjestöjen toimesta, ja päätyy lopulta ratkaisemaan tapauksia ilman oman laitoksensa tukea. Hän taistelee yksin oikeamielisenä korruption keskellä; mitä merkittävämmässä asemassa hänen kohtaamansa ihmiset ovat, sitä useammin he yrittävät sabotoida hänen tutkintansa. Parodia kohdistuu juuri tähän; aikamme etsivällä ei ole aikaa olla romanttinen sankari. Hän ei ehdi kiireisessä kaupungissa istua nojatuolissa miettimässä mahdollisia ratkaisuja, vaan kulkee sokkeloissa väsyneenä ja lannistettuna. Tähän hän ei ole syypää itse, sen aiheuttavat ympäröivä kaaos ja sitä ylläpitävä koneisto.
Vapaa-ajallaan Harítos viettää vaatimatonta elämää. Hän palaa joka ilta töistä suoraan kotiin, missä häntä odottaa hyvin vaatelias ja perinteinen vaimo Adrianí, joka on aina valmiina valittamaan yksinolosta ja Kóstasin piittaamattomuudesta. Iltaisin Harítos harrastaa sanakirjojen lukemista, etenkin antiikin kreikan Liddel-Scottia ja nykyaikaisempaa Dimitrákosin sanakirjaa. Adrianí katsoo saippuasarjoja televisiosta. Harítosin heikkous ovat tämän valmistamat täytetyt tomaatit, ja niillä selvitetään useammatkin pariskunnan mykkäkoulut.
Adrianí istuu television edessä. Siitä on viisi minuuttia, kun saavuin kotiin, eikä hän ole vieläkään kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Hänen kämmenensä rutistaa tiukasti kaukosäädintä ja hänen etusormensa odottaa toimintavalmiina napin kohdalla vaihtaakseen kanavaa heti mainoskatkolla. Ruudussa kiharatukkainen poliisi huutaa naiselle, jolla on maantienväriset hiukset. Törmään häneen joka iltapäivä ja hän aina joko kuulustelee jotakuta tai katuu tekojaan. Molemmissa tapauksissa hän huutaa. Jos me kaikki poliisit käyttäytyisimme kuin hän, olisimme kuolleet sydänkohtaukseen jo nelikymppisinä.
«Miksi tuo idiootti huutaa koko ajan?» kysyn yhtäkkiä. Lisään sanan «idiootti» tahallani, koska tiedän, että Adrianí raivostuu aina, kun loukkaan hänen lempisarjojensa sankareita. Haluan suututtaa hänet saadakseni huomiota, mutta menetän pelin.[7]
Harítosin kautta voi kuitenkin teosten etenemisen yhteydessä seurata kovaksikeitetyltä vaikuttavan sankarin kuvan asteittaista pehmenemistä. Hänen asenteensa työhön pysyy teoksesta toiseen samana; hän on kyyninen ja kuulostaa usein kyllästyneeltä, mutta päätyy lopulta aina selvittämään häntä kiehtovan mysteerin jopa viimeisillä voimillaan. Teoksia lukiessa lukija kokee tutustuvansa Harítosiin yhä paremmin, ja alkaa näin tulkita hänen motiivejaan ja tuntemuksiaan juron ulkokuoren alla. Hänen perhesuhteensa syvenevät teoksesta toiseen ja varsinkin isähahmona hän on lempeä ja huomaavainen:
[—] samaan aikaan puhelimeni soi.
«Harítos.»
«Neiti Harítou», kuulen Katerínan äänen, hän nauraa vitsilleen kuten aina.
«No, mitäs nyt?»
Hän huomaa heti erilaisen äänensävyni, sillä normaalisti puhun hänelle leperrellen.
«Etkö ole yksin?» hän kysyy.
«En.»
«Selvä, en puhu pitkään. Halusin vain sanoa, että olet maailman paras isä.»
«Miksi?» kysyn kuin idiootti ja tunnen samaan aikaan hymyn leviävän korvieni välissä.
«Tiedät miksi. Koska lähetät äidin luokseni jouluksi.»
«Oletko iloinen?»
«Kyllä, mutta vain puoliksi. Koska toinen puolikas olet sinä. Ja sinä jäät Ateenaan.»
«Et voi saada kaikkea», kiusaan häntä piilottaakseni liikutukseni.
«En niin. Olet opettanut minut tulemaan toimeen vähällä.» Tiedän, miksi hän sanoo niin. Annoin hänelle viikkorahaa kolikko kerrallaan, ettei hän oppisi pahoille tavoille.
«Olet rakas.»
«Niin sinäkin olet rakas, tyttöseni.» Ehdin unohtaa pariskunnan läsnäolon, ja minulta pääsi lipsahtamaan. Kuulen linjan sulkeutuvan ja lasken luurin kädestäni.
«Tyttäreni», sanon Gonatásiksille. «Hän opiskelee Thessalonikissa ja soitti kertoakseen kuulumisiaan.» Ensinnäkin, etteivät he luule puhuvani jonkun hempukkani kanssa ja toiseksi sulattaakseni jään väliltämme. Viimeisimmässä onnistun täydellisesti, sillä näen heidän hymyilevän ymmärtäväisesti.[10]
Cassuto korostaa teoriassaan sentimentaalisten ja kovaksikeitettyjen kertomusten yhteisvaikutuksesta sitä, että nykyaikaiset kovaksikeitetyt dekkarit perhe-elämän kuvaamisella pyrkivät ottamaan osaa myös perhearvoihin ja perheenjäsenien asemaan; kritiikki ei siis rajoitu vain yhteiskuntaan, oikeuslaitokseen ja markkinatalouteen. 1800-luvulla perheeseen liittyviä aiheita puitiin vielä puhtaasti sentimentaalisissa romaaneissa.[11] Márkarisin teokset tukevat tätä väitettä. Adrianín hahmo on koomisen kärjistetty kuva kreikkalaisesta kotirouvasta, ja tämä osaltaan parodioi kreikkalaisen yhteiskunnan vanhoillista osaa. Toisaalta Adrianín vastapainona on perheen nykyaikainen ja korkeasti koulutettu tytär Katerína, jonka toimet ja olemus saavat Harítosilta, ja lukijalta, huomattavasti enemmän arvostusta.
Harítos muistelee jo teoksessa The Late-Night News aikaa, jolloin hän sotilasjuntan aikaan oli töissä valtion palveluksessa kommunistien rangaistusvankilassa. Hän kertoo toimenkuvansa olleen vankien vartioiminen ja heidän kuljettamisensa kuulusteluihin, joissa heitä kovisteltiin rankoin ottein. Syy takaumiin on hänen ystävyytensä entisen kommunistivanki Zísisin kanssa. Tämä oli ollut vankilan kuulustelijalle kova vastus, ja oli sen vuoksi joutunut kärsimään kidutuksia pidempään kuin muut. Harítos kertoo vartijana alkaneensa lyödä salaa vetoa tämän kestävyydestä ja päätyneensä toivomaan, ettei tämä murtuisi. Tästä syystä hän oli alkanut salaa auttaa tätä; vienyt hänet lämmittelemään patterin ääreen silloin, kun hänet oli pakotettu kylmään veteen ja päästänyt hänet vessaan eristyssellistä. Harítos ei tunnusta lukijalle, että olisi tehnyt tämän hyvästä sydämestään, mutta rivien välistä voi tulkita vankilassa toimineen saman omalla erikoisella tavallaan sympaattisen Harítosin:
Minä löin vetoa Zísiksen puolesta ja rukoilin häntä kestämään, että voittaisin. Ehkä tuo vedonlyönti oli syy siihen, että lopulta tutustuimme. Häntä pidettiin eristyssellissä eikä häntä päästetty edes vessaan. Öisin, kun olin yksin vuorossa sellien puolella, päästin hänet sellistä hengittämään raikasta ilmaa ja ojentamaan jalkojaan. Heitin hänelle tupakan, ja jos Kostarás oli uittanut häntä, annoin hänen lämmitellä patterin vieressä. Heti, kun kuulin askeleita, lukitsin hänet takaisin selliinsä. Sanoin itselleni, että tein kaiken tämän auttaakseni häntä, että voittaisin vedon. Kun vein hänet tyhjäämään astiansa ja siitä loiskahti yli tai kun hain hänet kuulusteluista eikä hän päässyt liikkeelle, löin häntä varmuuden vuoksi muiden edessä, ettei kukaan huomaisi pehmoiluani ja antaisi minulle potkuja. Hänelle itselleen en koskaan selittänyt, miksi tein kaiken tämän, eikä hänkään koskaan kiittänyt minua. Myöhemmin hänet siirrettiin Averofin vankilaan enkä enää nähnyt häntä.[12]
Zísis ilmestyy melkein jokaisessa teoksessa näyttämölle, kun Harítos tarvitsee tietoja korruption kierteessä toimivista epäillyistä. Hän on tehnyt kattavan tutkimuksen Kreikan alamaailmasta, ja on usein ratkaiseva lähde juttujen selvittämisessä. Hän on teoksissa Harítosin ainut läheinen ystävä.
Harítosin kohtaama maailma on monimutkainen ja nujertava. Hän joutuu kaikissa teoksissa murhamysteerien lisäksi kohtaamaan korruption monet kasvot; hän on usein menettämäisillään työlupansa, kun hänen tutkintansa kohdistuu liian korkean portaan henkilöihin. Teoksessa The Late-Night News, missä kohujutun paljastamaisillaan oleva reportteri murhataan, hänen tutkimuksiaan jarruttaa itse televisiokanavien keskinäinen kilpailu ja skandaalihakuisuus, sekä Hellas-kanavan johtoportaan häikäilemätön vallankäyttö:
«Meiltä saatte kaiken tarvitsemanne avun. Huomenna aamulla lähetän kaksi toimittajaa tutkimaan asiaa. He tulevat olemaan jatkuvasti yhteydessä teihin.»
«Sehän selvä, tutkikoon vain. Kaikki apu on tervetullutta», sanon yliystävällisesti, sillä hän [Delópoulos, Hellas-kanavan johtaja] tuntuu pitävän siitä tyylistä. «En vain halua, että kilpailemme keskenämme siitä, kuka löytää murhaajan ensiksi ja siten hankaloita toistemme työtä.»
Hän ei selvästikään pitänyt tästä huomautuksesta, sillä hän muuttuu yhtäkkiä viileäksi minua kohtaan. «Mitä tarkoitatte? Puhukaa vapaasti. Ymmärrätte varmasti, että Giánna oli meidän parhaita toimittajiamme ja että tämä asia kuuluu meillekin.»
«Ymmärrän sen, herra Delópoulos. Mutta tänä yönä Sperándzas julkaisi uutisissa Karagiórgin murhan ennen kuin siitä oli edes ilmoitettu meille. En väitä, että se olisi aiheuttanut meille vakavia ongelmia, mutta se olisi voinut. Siksi olisi hyvä, jos alaisenne kysyisivät meiltä ennen kuin toimivat.»
«Toimittajan tehtävä on kertoa asioista ihmisille, herra Harítos», hän sanoo sillä samalla hyytävällä äänellä. «Nopeasti ja tarkasti. Jos hän ehtii ennen muita, jopa ennen poliisia, se on kanavalle suuri menestys. Minun täytyy onnitella Sperándzasia sen sijaan, että uhkailisin häntä niin kuin te, ja vielä painavin sanoin.»
Mitä olin odottanut? Sperándzas ehti jo kannella Kostarákousta, miksei hän siis kantelisi minustakin?
«Haluamme tehdä yhteistyötä poliisin kanssa. Mutta Karagiórgin tapaus on meille kuin perheasia. Vaadin siis, että kerrotte tapahtumien kulusta vain meille, ette muille kanaville. Tässä tilanteessa ei tarvitse ajatella puolueettomasti.» Hän hiljenee, katsoo minua ja jatkaa hitaasti. «Muussa tapauksessa joudun pitämään keräämäni tiedot itselläni ja välittämään ne teille ainoastaan teitä valvovan ministerin kautta, joka muuten sattuu olemaan ystäväni.»
Hän heittää perään vielä merkitsevän katseen, sillä hänen mielestään kaikki poliisit ovat alikehittyneitä kolmannen maailman kansalaisia, jotka eivät ymmärrä suoraakaan puhetta. Viesti pitää sitten välittää vielä kaiken lisäksi ilmeilemälläkin, että se siten joskus menisi perille.
«Olen varma, että yhteistyömme tulee toimimaan hyvin», hän sanoo, nyt taas sydämellisesti, ja ojentaa minulle kätensä.[13]
Cassuto esittää sentimentaalisuuden jatkumona kehityksen, missä etsivän vihollinen, sarjamurhaaja, surmaa etsivän kaltaisia ihmisiä, perheellisiä tavallisia ihmisiä. [14] Tätä kehitystä Márkaris ei kuitenkaan noudata, sillä hänen murhaajansa valitsevat kohteikseen aina yhteiskunnallisesti pinnalla olevia henkilöitä; heidän surmataan yleisimmin korruptuneisuuden tähden.
Viitteet:
[1] Cassuto 2008:4, [2] Cassuto 2008: 4-5, [3] Cassuto 2008: 5, [4] Cassuto 2008:11, [5] Márkaris 1995:14, [6] Márkaris 1995:9-10, [7] Márkaris 1995: 24, [8] Márkaris 1995: 63, [9] Márkaris 1995:63-64, [10] Márkaris 1995:244, [11] Cassuto 2008:3, [12] Márkaris 1995: 217, [13] Márkaris 1995:85-86, [14] Cassuto 2008:20
Lähteet:
Márkaris, Pétros, Νυχτερινό Δελτίο (eng. The Late-Night News, oma suomennos Murha myöhäisuutisissa), Εκδόσεις Γαβριηλίδης (Kustannustoimisto Gavrielides), Ateena 1995
Cassuto, Leonard: Hard-boiled Sentimentality, The secret history of American crime stories, Columbia University Press, New York 2008
Muita lähteitä:
Linkki Lakis Fourouklaksen artikkeliin The Greek Master of Crime Fiction:
Linkki Márkariksen kustantajan Gavrielides sivustolle:
http://www.gavrielidesbooks.gr/homepage.aspx
https://www.facebook.com/ekdoseisgavrielidis/
Nykykreikkalaista kirjallisuutta 